Olet täällä

Onko markkinointitoimistojen aika ohi?

markkinointitoimisto

Markkinointiala on muuttunut. Markkinointitoimistoja uhkaa sama kohtalo, kuin junaliikennettä viime vuosisadalla, elleivät ne muista, millä alalla oikeasti toimivat. Haetaanpa ensin hieman kontekstia historiasta.

Vuonna 1960 markkinointimaailma koki radikaalin muodonmuutoksen.  Harvardin liiketalouden professori Theodore Levitt kirjoitti artikkelin väittäen, että yritysten tulisi olla määrittelemättä itseään sen mukaan, mitä valmistivat ja sen  sijaan määrittää itsensä asiakkailleen tuottamansa arvon perusteella.

Levitt käytti esimerkkinä yhdysvaltalaisen junateollisuuden romahdusta ja totesi, ettei ala romahtanut siksi, että kysyntä sen tuottamalle palvelulle olisi hiipunut.  Päinvastoin. Lento- ja autoliikenne olivat vain syöneet alati kasvavan kysynnän ihmisten ja tavaroiden kuljettamiselle.

Junaliikenteestä vastaavat yritykset olivat ymmärtäneet väärin alan, millä toimivat, väitti Levitt.  Yritykset luulivat olevansa juna-alalla, eivätkä kuljetusalalla. Ne myivät tuotetta, kun olisi pitänyt palvella asiakasta.  Junayhtiöiden olisi pitänyt ymmärtää, että heidän elantonsa tuli ihmisten ja tavaran liikennöimisestä, ei vetureista ja kiskoista.

Mukava historian oppitunti, mutta mitä tekemistä tällä on tämän päivän markkinointitoimistojen kanssa?

Vuosikymmen taaksepäin toimistojen kasvu hidastui, ellei pysähtynyt kokonaan. Kuten historiallisessa esimerkissämme, tämä ei johtunut siitä, että kysyntä luovuudelle tai markkinointi- ja mediatuotannolle olisi hiipunut.  Päinvastoin. Tarpeen räjähtäessä lukemattomat yritykset perustivat sisäisiä markkinointitiimejä, mikä söi toimistojen laskutettavaa.

Toimistot eivät osanneet mukautua tilanteeseen, koska junayhtiöiden tavoin määrittelivät itsensä väärin.  Toimistot luulivat olevansa markkinointitoimistoalalla, eivätkä tuloksia tuottavalla alalla.  Myytiin samaa palvelua muuttuviin tarpeisiin.

Kysymys kuuluu: haluammeko taistella toimistomallin puolesta ja sisäisiä tiimejä vastaan, vai tuottaa arvoa asiakkaillemme?  Sisäiset markkinointitoimet asiakasyrityksissä ovat uhka vain, jos takerrumme perinteiseen toimistomalliin. Jos sen sijaan ymmärrämme, että olemme olemassa asiakkaitamme varten, paikkaamme maailmassa ei määritellä vastuualueemme laajuuden, vaan luomamme arvon perusteella .

Yritysten sisäiset markkinointiosastot ovat tulleet pysyäkseen ja näyttävät ainoastaan kasvun merkkejä.  Sitä junaa ei käännetä eikä pysäytetä.  Toimistot voivat kuitenkin säilyttää paikkansa auringon alla ja olla tulevaisuudessakin korvaamattomia, mutta vain, jos mukaudumme tilanteeseen.

On mielestäni aika väsynyttä väitellä sisäisiä markkinointitoimia vastaan sanomalla, etteivät ne vedä puoleensa samanlaisia luovia lahjakkuuksia ja osaajia kuin toimistot.  Väitteessä on totuuden siemen, mutta sen sijaan, että sitä käyttäisi argumenttina jotain vastaan, se voisi olla argumentti jonkun puolesta.

Tottahan sen on, että toimistot pystyvät vetämään puoleensa laajempaa luovien ja uteliaiden osaajien ja asiantuntijoiden joukkoa, kun kompaktimmat sisäiset markkinointitiimit.  Tämä tarjoaa mahdollisuuden toimistoille tarjota erityisosaamistaan asiakkaidensa markkinointitiimien tueksi, sen sijaan että kilpailisivat näiden kanssa.

Asiakkaalla ja toimistolla täytyy olla yhteinen rajapinta, joka mahdollistaa reaaliaikaisen yhteistyön.  Mielellään alusta olisi asiakkaan hallussa, jotta he pysyvät ajan tasalla siitä, mitä toimisto tekee tuottaakseen heille kilpailuedun muuttuvassa maailmassa.

Toimistot voivat hyödyntää tätä teknologiaa luomalla uusia, nopeaa päätöksentekoa mahdollistavia toimintamalleja.  Toimistot voivat tuottaa todellista arvoa asiakkailleen muokkaamalla prosesseja asiakkaiden tarpeiden mukaisesti auttaakseen sisäisiä markkinointitiimejä saamaan kaiken irti käytössään  olevasta teknologiasta ja datasta.  Avoimuuden ja ketteryyden kautta toimistot voivat suunnitella arvokkaampia asiakaskokemuksia.

Näin markkinointitoimistot voivat kääntää uhan mahdollisuudeksi ja yhteistyössä asiakkaiden omien markkinointitoimien kanssa näyttää paikkansa asiakkailleen arvoa tuottavina yrityksinä. Se on kuitenkin se ala, millä toimimme.

Ville Silventola

Kirjoittaja on Chimney Groupin Suomen-toimitusjohtaja

Tarinoita ja napakoita kannanottoja työelämän, myynnin ja markkinoinnin maailmasta osoitteessa www.mma.fi/blogi

Viimeisimmät blogikirjoitukset:

MMA-blogi on Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n toimittama verkkojulkaisu, jonka julkaisualusta on mma.fi-verkkosivusto. MMA-blogin toimittaa viestintäpäällikkö Sirkku Rytkönen (sirkku.rytkonen(a)mma.fi). www.mma.fi/blogi #MMAblogi

Lisää uusi kommentti

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.